Suomen Kalastus Wiki
Advertisement
Harmaanieriä

Piirretty harmaanieriä, aidot kalat ehkä hieman tummempia väritykseltänsä.

Latinaksi: Salvelinus namaycush

Ruotsiksi: kanadaröding

Englanniksi: lake trout

Tuntomerkit:

Harmaanieriän yleisväritys vaihtelee melkein hopeisesta vihreän tai ruskeanharmaaseen, jossa on kauttaaltaan kellertäviä pilkkuja. Harmaanieriä on isosuinen, ja sen vatsa ei nieriästä poiketen ole koskaan punainen.

Esiintyminen ja alkuperä:

Harmaanieriän alkuperäistä levinneisyysaluetta ovat Kanada ja Alaska sekä Yhdysvaltain suurten järvien alue ja koillisosat. Eurooppaan harmaanieriää istutettiin jo yli sata vuotta sitten. Suomeen harmaanieriä tuotiin vuonna 1955. Sen jälkeen sitä on istutettu moniin järviin, mutta viimevuosina pääasiassa Inarijärveen. Sinne lajia on istuttettu vuodesta 1972 lähtien korvaamaan säännöstelyn järven omalle nieriäkannalle aiheuttamia saalismenetyksiä. Harmaanieriä kutee nieriää syvemmällä, joten Inarijärvellä sen toivottiin mahdollisesti pystyvän myös lisääntymään.

Lisääntyminen:

Harmaanieriä tulee sukukypsäksi 5-8 vuotiaanaa. Se kutee syksyllä puhtaille sorapohjille 2-30 metrin syvyyteen. Inarijärvestä on saatu kutuvalmiita 3-5 kiloisia yksilöitä, mutta lisääntymisen onnistumisesta ei ole varmuutta; kanta on säännöllisten istutusten varassa ja emokalastoa pidetään viljelylaitoksissa.

Ravinto, kasvu ja vaellukset:

Harmaanieriä syö aluksi eläinplanktonia ja pohjaeläimiä. Jo noin 20cm:n mittaisena se alkaa käyttää kalaravintoa, kuten kymmenpiikkiä, kuoretta, muikkua ja Inarijärvessä erityisesti reeskaa eli kääpiösiikaa. Harmaanieriä on hidaskasvuinen ja pitkäikäinen kala; jopa 30-40 vuotiaita on tavattu. Merkintöjen mukaan noin 30cm mittaisena istutettu kala saavuttaa puolen metrin pituuden 4-5 järvivuoden jälkeen. Yleinen saaliskoko Inarijärvellä on 0,7-2kg, mutta yli 7kg painaviakin on saatu.

Kalastus ja saaliit:

Harmaanieriän luontaisesta lisääntymisestä Inarijärvessä ei ole näyttöä. Viimeisen 10 vuoden istutusmäärät ovat olleet pieniä verrattuna 1980-luvun istutuksiin. Saalista tilastoitiin 1990-luvun puolivälissä viisi tonnia, vuosina 2001-2002 noin 12 tonnia ja vuonna 2003 noin kahdeksan tonnia.

Kantojen uhkatekijät, hoito ja uhanalaisuus:

Harmaanieriä kasvaa hitaasti ja jää usein verkkoihin pienenä; se takertuu niihin helposti hampaistaan. Kalastuslain mukaista alamittaa harmaanieriällä ei ole. Emokalastoa hoidetaan viljelylaitoksilla.

Advertisement