Kuva nuoresta karpista.
Latinaksi: Cyprinus carpio
Ruotsiksi: karp
Englanniksi: carp
Tuntomerkit:
Suureksi kasvava, paksuvartaloinen särkikala, jolla on pitkä (sivulta katsottuna leveä) selkäevä, missä on 17-22 haarautuvaa eväruotoa. Yläleuassa on kaksi paria (toiset hyvin lyhyet) viiksisäikeitä, joiden perusteella karpin erottaa sitä muuten muistuttavasta ruutanasta. Viljelykannan yksilöistä osalla on poikkeuksellinen, vajaa suomupeite, ainakin osa suomuista kyljillä ovat muita suurempia. Tämän suomutyypin yksilöitä kutsutaan peilikarpeiksi. Ns. nahkakarpilta suomut puuttuvat lähes kokonaan.
Esiintyminen ja alkuperä:
Karpin syntysijat lienevät Vähä-Aasian ja Kaspianmeren välimaastossa, mistä se on levittäytynyt itään ja länteen. Kiinassa karppia alettiin viljellä jo ennen ajanlaskumme alkua. Euroopassa viljely alkoi keskiajalla, kun Tonavan keskijuoksulla elänyttä villiä karppia siirrettiin lammikkoihin. Nykyään karppi on tärkeimpiä viljelykaloja, ja sitä on siirretty mm. Austraaliaan, Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan ja Afrikkaan. Keskieurooppalainen viljelykanta tuotiin Suomeen Ruotsista 1950-luvulla ja venäläinen kanta 1960-luvulla. Karppi ei ole toistaiseksi muodostanut lisääntyvää kantaa luonnonvesissämme, joten sen esiintymät ovat istutusten varaisia. Kaksivuotiaat tai vanhemmat istukkaat ovat selvinneet jopa Kajaanissa asti, parhaiten kuitenkin maan eteläisen viidenneksen alueella. I Lihavoitustukkaista saadaan saalista myös Suomenlahden, Saaristomeren ja Selkämeren jokisuissa ja matalissa lahtivesissä.
Lisääntyminen:
Naaraskarppi tulee sukukypsäksi ja kutee ensimmäisen kerran noin parikiloisena, koiras jo hieman pienempänä. Lyhytaikainen kutu tapahtuu rantaviivan tuntumassa, sarojen tai muiden vesikasvien seassa, 19-21 ºC lämpötilassa. Mätimunat kiinnittyvät vesikasveihin. Viljelyssä emokalojen annetaan kutea lammikossa tai kutuvalmiit emot lypsetään ja hedelmöitetty mäti haudotaan suppiloissa. Mädistä kuoriutuu 5-6mm mittainen poikanen kolmen tai neljän vuorokauden kuluttua. Suomessa karpin lisääntyminen on viljelyn varassa, ja yksikesäiset karpit on koottava lammikoista talveksi lämpimämpään säilöön.
Ravinto, kasvu ja vaellukset:
Poikasten ravintona ovat ensin rataseläimet ja vesikirput. Nuoret ja aikuiset karpit syövät enimmäkseen pohjaeläimiä, kuten surviaissääskien, korentojen ja vesiperhosten toukkia sekä kotiloita ja simpukoita. Karpin ravinnonotto on kiivainta keski- ja loppukesällä, mutta se lakkaa syksyllä vedenlämmön laskiessa alle 8-10 ºC. Paastokautta ennen seuraavaa kesää kertyy Suomessa vähintään kuusi kuukautta. Luonnonvesissämme kuoriutuneille poikasille ensimmäinen talvi onkin liian pitkä, joten ne menehtyvät.
Karppi on nopeakasvuinen. Viljelylammikoissa kesän kasvaneet karpit voivat parhaimmillaan painaa 50-120g, mutta kylminä kesinä niiden paino jää alle 10 gramman. Hyvissä oloissa varttunut karppi on nelikesäisenä 1-2 kilon painoinen. Karppi voi elää 20-30 vuotiaaksi ja saavuttaa Suomessakin 17-21kg painon ja 90-105cm pituuden. Se ei juuri vaeltele, mutta voi hakeutua istutuspaikalta mieluisiin lähivesiin.
Kalastus ja saaliit:
Karpin onginta on hyvin suosittua monissa Euroopan maissa, ja se on vähitellen saanut jalansijaa Suomessakin. Onkijat yleensä päästävät saamansa karpit takaisin. Monissa istutuspaikoissa karpin pyynti on jäänyt vähäiseksi, ja sitä on saatu lähinnä verkoilla muiden kalojen pyynnin yhteydessä. Yli kymmenkiloisia karppeja on saatu monista paikoista, niin sisävesistä kuin merialueiltakin.
Kantojen uhkatekijät, hoito ja uhanalaisuus:
Karppi on ollut tuottoisa hoitolaji eteläisen Suomen rehevissä vesissä. Sen tulevaisuutta varjostaa nyt viljelytoiminnan hiipuminen; istukkaita on tarjolla enään niukasti. Meille tuotuna lajina se on uhanalaisuusarvioinnin ulkopuolella.
Muuta:
Karppia tuotetaan ruokakalaksi lammikoissa kymmenissä eri maissa, yhteensä yli 2 miljoonaa tonnia vuodessa. Aasialaisesta karpista jalostettu koikarppi on suosittu koristekala, josta on monia erinlaisia värimuunnoksia.