Latinaksi: Lampetra fluviatilis
Ruotsiksi: flodnejonöga
Englanniksi: lamprey
Tuntomerkit:
Soikean liereää, suomutonta ja matomaista nahkiaista ei hevillä kalaksi uskoisi. Varsinaisiin luukaloihin nahkiainen ei kuulukaan, sillä sen selkäranka ei muodostu luusta, vaan pehmeästä rustosta. Nahkiaiset kuuluvat ympyräsuisten luokkaan ja niillä onkin etupäässä pyöreä imukuppisuu ja monia kymmeniä pieniä hampaita, joilla tarttuvat mm. kaloihin kiinni ja imevät niistä ravintoa. Sillä ei myöskään ole parillisia eviä, eikä kiduskansia, vaan silmien takana seitsemän paria kidusaukkoja. Sukukypsät nahkiaiset ovat tavallisesti 25–35 cm pituisia. Meillä on sisävesissä myös toinen laji pikkunahkiainen (Lampetra planeri), joka on tavallisesti kooltaan alle 16 cm. Lajeja on tässä koossa vaikea tunnistaa toisistaan;sanotaan että nahkiaisella selkäevät ovat erillään ja pikkunahkiaisella yhdessä, mutta selvempi ero löytyy vasta hampaista, joiden perusteella voi erottaa myös kolmannen nahkiaislajin eli merinahkiaisen (Petromyzon marinus), jota tavataan satunnaisesti merialueellamme.
Esiintyminen ja alkuperä:
Nahkiaisen alkumuotoja on elänyt maailman merissä jo yli 500 miljoonaa vuotta sitten. Nahkiaista tavataan Euroopassa alueella, joka ulottuu Etelä-Norjasta ja Itämereltä Italiaan. Suomessa nahkiaista on Itämeressä, siihen laskevissa joissa ja muutamissa järvissä. Järvinahkiainen on nahkiaisen mereen vaeltamaton muoto. Niitä tavataan ainakin Saimaassa, Pyhäselällä, Höytiäisessä, Päijänteessä, Konnevedessä ja Näsijärvessä. Nykyisin nahkiaiskannat ovat runsaimpia Pohjanmaan, Satakunnan ja itäisen Suomenlahden joissa. Pyyntikelpoinen kanta on arviolta noin 30 maamme joessa. Nahkiainen ei ole kotijokiuskollinen. Monet pienet joet saattavatkin olla merkittäviä poikastuotannon kannalta. Varsinkin vähävetisinä syksyinä nahkiaiset voivat nousta suuriin jokiin, joissa ne eivät voimalaitosten vuoksi pääse nousemaan kutualueille.
Lisääntyminen:
Sukukypsät nahkiaiset nousevat jokiin yleensä elo-lokakuussa, vaikka niiden kutu tapahtuu vasta seuraavan vuoden touko-kesäkuussa. Jokeen nousseet nahkiaiset paastoavat loppuelämänsä, koska niiden suoli on surkastunut jo jokeen nousua ennen. Nahkiaiset kuolevat pian kudun jälkeen. Nahkiaisen mäti kehittyy soran suojissa kaksi kolme viikkoa. Nahkiaisen toukkien eli poikasten elinympäristöä ovat ensimmäisten elinvuosien aikana jokien hieta- ja liejupohjaiset törmät.
Ravinto, kasvu ja vaellukset:
Poikasvaiheessa ne syövät hajoavaa eläin- ja kasvijätettä sekä pienikokoisia eliöitä. Poikasvaihe kestää 4-7 vuotta. Sen lopulla ne käyvät läpi muodonvaihdoksen, jossa niiden elimet ja elintoiminnat muuttuvat huomattavasti. Nahkiainen on vaelluskala, jonka siirtyminen mereen tapahtuu kevättulvan turvin. Vaelluspoikasten koko vaihtelee 9-16 cm. Nahkiaisten meri- tai järvivaiheesta ei tiedetä kovin paljoa. Merivaiheen on arvioitu kestävän tavallisesti keväästä seuraavan vuoden syksyyn, mutta merkintäkokeiden perusteella ainakin osa nousee kudulle jo saman vuoden syksyllä. Ensimmäisenä kesänä nuoret nahkiaiset liikkuvat varsin laajalti. Ne syövät mm. pohjaeläimiä ja kaloja. Nahkiaiset imeytyvät saaliskalan kylkeen ja raastavat uhrin ihoa ja lihaksia. Nahkiaisen imujälkiä on tavattu mm. silakoista, kilohaileista, kuoreista ja muikuista.
Kalastus ja saaliit:
Nahkiainen on herkullinen ja arvokas kala, jota arvostetaan erityisesti Pohjanmaalla ja Satakunnassa. Nahkiaista on pyydetty aiemmin katajasta tai pajusta valmistetuilla merroilla, mutta viime vuosikymmeninä on alettu käyttää muovitettua metalliverkkoa. Nahkiaisrysien käyttö yleistyi 1970-luvulta alkaen, ja nykyään rysillä saadaan noin 80 % koko saaliista. Nahkiaisen nousuun vaikuttavat jokien virtaamat ja sää. Parhaimmillaan nousu on pimeinä myrskyöinä, sen sijaan täydenkuun aikana nousu hiljenee. Huomattavan osan saaliista pyytävät kotitarvekalastajat, mutta muutamille ammattikalastajille nahkiainen antaa merkittävän tulonlisän. Järvinahkiaista ei pyydetä, vaikka sen liha on yhtä herkullista kuin merinahkiaisilla. Syynä lienee sen pieni koko ja harvalukuisuus.
Nahkiainen on rauhoitettu huhtikuun 1. päivän ja elokuun 15. päivän välisenä aikana.
Kantojen uhkatekijät, hoito ja uhanalaisuus:
Koska nahkiainen viettää elinajastaan meressä ehkä vain muutaman kuukauden, kantojen menestyminen on täysin riippuvainen jokivesien tilasta. Voimalaitosrakentaminen, perkaukset ja pengerrykset ovat heikentäneet lähes kaikissa joissamme nahkiaiskantoja. Vuorokausisäännöstely vaikeuttaa nahkiaistoukkien elinolosuhteita myös voimalaitosten alapuolella. Veden laadun heikkeneminen, kuten happamien sulfaattimaiden aiheuttamat pH:n laskut, saattavat tuhota usean vuoden toukkatuotannon. Osassa rakennettuja jokia nahkiaiskantoja on pidetty yllä siirtämällä syksyllä jokeen vaeltavia nahkiaisia patojen yläpuolisille alueille. Viime aikoina nahkiaiskantojen hoidossa on kehitetty viljelymenetelmiä ja vastakuoriutuneiden toukkien istutuksia. Toukkaistutukset ovat ylisiirtoja tehokkaampi menetelmä sellaisissa joissa, joista sopivat kutualueet puuttuvat. Perattujen jokiosuuksien poikastuotantoa on mahdollista elvyttää jokiuomaa kunnostamalla.