Latinaksi: Rutilus rutilus
Ruotsiksi: mört
Englanniksi: roach
Tuntomerkit:
Särjen selvimpänä tuntomerkkinä on pidetty punaisia silmiä, mutta rehevissä vesissä ja usein merialueella niissä ei suinkaan aina ole punaista. Evissä on usein jonkin verran punaista, ja suu on pienehkö kuonon kärjessä. Vatsaevien etureuna on noin selkäevän etureunan kohdalla, mikä erottaa sen punaeväisestä sorvasta, jonka vatsaevät ovat selvästi edempänä kuin selkäevä. Särjellä on kylkiviivassa 42-45 suomua ja peräevässä 12-14 ruotoa
Esiintyminen ja alkuperä:
Särki elää lähes koko Euroopassa. Vain Pohjois-Atlantin saarilla, Alppien ja Pyreneiden eteläpuolella sekä tunturialueilla sitä ei ole. Idässä särjen levinneisyys ulottuu Uralin itäpuolelle ja Araljärven vesistön alueelle. Alkuperäinen levinneisyys on laajentunut istutusten kautta. Särjenongintaa harrastaneet siirtolaiset ovat vieneet särkeä uusiin vesiin ainakin Brittein saarilla, Australiassa ja Madagaskarissa. Suomessakin kotiutusistutuksia tehtiin 1800-luvulla. Särkeä on pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta koko Suomessa. Se on yksi maamme yleisimmistä kalalajeista. Runsaslukuisin särki on rehevissä järvissä ja lammissa. Rehevöitymisen myötä se on runsastunut Suomenlahden ja Saaristomeren alueella, viimeaikoina myös ulkosaaristossa. Lajin menestys perustuu sen tehokkaaseen lisääntymiseen ja levittäytymiseen, monipuoliseen ravinnonkäyttöön ja vaatimattomuuteen kutupaikkojen valinnassa.
Lisääntyminen:
Sukukypsyyden särki saavuttaa yleensä 3-5-vuotiaana. Kutu alkaa keväällä veden lämmettyä noin 10 °C:een. Särjet kutevat suurina parvina rantavesissä useimmin kasvillisuuden seassa sisävesissä tai meressä makeanveden vaikutusalueella. Ne voivat nousta kudulle myös puroihin ja jokiin.
Ravinto, kasvu ja vaellukset:
Särjen ravintoa ovat planktonäyriäisten lisäksi pohjaeläimet ja joskus kasviravintokin. Särjet käyttävät ravinnokseen myös kotiloita ja sinisimpukoita. Särjen kasvussa on suurta yksilöiden ja vesistöjenkin välistä vaihtelua. Samassakin järvessä 20 cm mittaisen särjen ikä voi vaihdella viidestä kymmeneen vuoteen. Kasvunopeus riippuu ravinnon määrästä ja kantojen tiheydestä. Särjet ovat yleensä varsin paikallisia. Ne talvehtivat etupäässä syvemmillä alueilla, joilta ne vaeltavat keväällä kutualueille. Kudun jälkeen särkiä tavataan usein kaikilta syvyysvyöhykkeiltä. Vesijärvellä särkien on todettu siirtyvän alkukesällä ulappa-alueille saalistamaan eläinplanktonia. Särki kilpailee ravinnosta lähinnä muiden särkikalojen ja ahvenen kanssa. Toisaalta ahvenelle ja hauelle särki on tärkeä ravintokala.
Kalastus ja saaliit:
Aikanaan särki oli yleinen talouskala, jota käytettiin mm. kuivattuna ja suolakalana. Maamme vuoden 2002 tilastoitu särkisaalis oli lähes 5 miljoonaa kiloa, josta pääosa pyydettiin sisävesistä. Valtaosa saaliista saadaan muiden kalojen pyynnin yhteydessä sivusaaliina. Särjet ja muut särkikalat on nähty osasyyllisiksi rehevöityneiden vesien sinilevien massaesiintymiin. Pohjasta ravintoa etsiessään ne sekoittavat ravinteikasta pohja-ainesta veteen. Satojen rehevien järvien tilaa on yritetty kohentaa hoitokalastuksella, joka on kohdistunut erityisesti särki- ja lahnakantoihin.
Kantojen uhkatekijät, hoito ja uhanalaisuus:
Särki kykenee hankkimaan ravintoa myös sameissa vesissä. Happamuudelle särki on herkkä, ja se puuttuu monista happamista lammista, joissa ahven vielä pystyy elämään.